Kehity sellaiseksi kuin haluat: Menestyvän ihmisen kahdeksan ominaisuutta eli Larry Kingin seikkailut

22. kesäkuuta 2011

Menestyvän ihmisen kahdeksan ominaisuutta eli Larry Kingin seikkailut

Minulla on jostakin syystä kirja "How to Talk to Anyone, Anytime, Anywhere - The Secrets of Good Communication" (Larry King). Kirja ei ole erityisen mahtava opas (Amazonissa 3/5 tähteä), mutta ihan hauskaa luettavaa. Alhaiseen tähtimäärään on varmaankin syynä se, että Larry King kertoo kirjassa yllättävän paljon itsestään neuvomisen lisäksi. Neuvot ovat kuitenkin ihan hyviä ja tarinat opettavaisia. Erityisesti lopussa oleva osa puheiden pitämisestä ja radio/tv-maailmasta on mielenkiintoinen. Yhdessä kertomuksessa Larry King valehtelee sujuvasti kännissä haastatteluun tulleelle kaverilleen, että ohjelma on jo ohi. Syynä on kaverin suojelu julkiselta häpeältä. Hieno mies!


Larry toteaa, että menestyjät ovat hänen havaintojensa mukaan poikkeuksetta myös hyviä puhujia. Osa hallitsee hyvin sosiaaliset tilanteet ja osa taas julkiset puheet. Puhuminen on yhä harvinaisempi, mutta äärimmäisen hauska taito ("The Conversation is Over" Harvard Business Review). Tietenkään kaikkien tavoite elämässä ei ole megajulkisuus ja tunnustettu menestys, mutta jos tämä on tavoitteesi tai haluat lisää hauskuutta elämääsi, niin puhumisen treenaaminen ei ole ollenkaan huono idea.


Larryn kahdeksan kohdan lista menestyjän eli hyvän puhujan ominaisuuksista:

1. Hyvä puhuja ottaa uusia kulmia asioihin 
Hyvä puhuja kysyy rohkeasti "tyhmiä" yksinkertaisia kysymyksiä. Hän yhdistelee asioita ja tekee niistä näin mielenkiintoisia. Hän uskaltaa kyseenalaistaa ja miettii asioita monelta kantilta.

2. Hyvällä puhujalla on laaja horisontti
Hyvä puhuja keskustelee mielellään aiheista, joista hän ei tiedä mitään. Hänestä mikään aihe ei ole tylsä ja kaikesta voi oppia lisää. Hyvällä puhujalla on myös paljon mielenkiinnon kohteita, joten aiheet eivät lopu kesken. 

3. Hyvä puhuja on innoissaan (itsestään JA muista) 
Hyvän puhujan mielestä kaikki ihmiset ovat mielenkiintoisia. Jokainen on hänen mielestään mestari ja asiantuntija jossakin. Hyvä puhuja osaa katsoa kaikkia tilanteita positiiviselta kantilta. Hän myös pitää itsestään ja on ylpeä siitä, mitä tekee. 
”The best day of my life is when I manage a winning game. And the second best is when I manage a losing game.” - Tommy Lasorda

4. Hyvä puhuja ei puhu vain itsestään 
Ihminen oppii paljon enemmän kuuntelemalla kuin puhumalla. Lisävinkki: Kaikki pitävät omaa nimeään tärkeänä ja pitävät sen kuulemisesta.
"Entä sinä Pekka, mitä mieltä sinä olet?"
"Entä sinä Liisa, missä sinä vietät juhannusta?"
"Entä sinä Elmeri, mistä sinä olet kotoisin?" 

5. Hyvä puhuja on utelias
Hän selvittää tietoa monista asioista. Hän kyselee muilta kysymyksiä. Hän ei halua keskustella vain asioista, joista tietää paljon. Hän ei voivottele keskustelun huonoa tasoa, vaan tekee siitä paremman.

6. Hyvä puhuja on empaattinen
Hän ei irvaile muiden vastoinkäymisille, vaan tarjoaa apua ja ymmärrystä. Hän käyttäytyy uusienkin tuttavien kanssa kuin ystävien seurassa. Hän levittää avoimuuden ja luottamuksen ilmapiiriä. Hyvä puhuja ei yritä kyykyttää muita, vaan haluaa saada toiset tuntemaan itsensä mahdollisimman upeiksi ja viisaiksi.

7. Hyvä puhuja on huumorintajuinen 
Hyvä puhuja osaa nauraa itselleen. Hän ei kuitenkaan riko keskustelun flowta tyhmillä sutkautuksilla, vaan on treenannut itselleen erinomaisen tilannetajun. 

8. Hyvällä puhujalla on oma tyyli
Hyvä puhuja jää mieleen. Usein mieleen jää pitämällä toista tärkeänä ja antamalla hänen kertoa hänelle tärkeistä asioista. Lue ulkonäöllä erottautumisesta kirjoitukseni "Nalle taskuun, mirri kaulaan ja menoksi". 


Kuten monet menestyjät, myös Larry King korostaa mokien tärkeyttä. Ne ovat välttämättömiä. Joskus jopa 90% yrityksistä epäonnistuu, mutta onnistuneet 10% ovat sen kaiken arvoisia. 

Yksi Larryn mokien helmistä on hänen nukahtamisensa tunniksi suoraan lähetykseen uutena vuotena. Hän heräsi siihen, kun paikalle kutsuttu palokunta hajotti rakennuksen ison lasisen seinän hänen pelastamisekseen. Vaivana oli kuitenkin vain unen puute ja tapahtumasta seurasi iso lasku. Kerran Larry oli unohtanut puheensa aiheen ja puhui sitten aivan eri aiheesta kuin valtavat valotaulut ja puheen alustaja mainostivat. No, sattuuhan sitä.

"Ihmiset, jotka eivät tee virheitä, eivät tee mitään muutakaan."

"The story has never been written that couldn't have been written better." - Shirley Povich


JUST DO IT 

Hauskaa jussia!

 

Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja kursseistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi/


2 kommenttia:

Jevgeni kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, herätti ajatuksia!

Lukisin puhumisen melkeinpä yhdeksi elämän tärkeimmistä yksittäisistä taidoista, vaikkei olisikaan tavoittelemassa sen kummempaa menestystä, niin paljon hyötyä siitä on tilanteessa kuin tilanteessa!

Tuosta nelosesta tulee mieleen ne tapaukset, joissa puhelinmyyjät ovat "oppineet" tuon nimisäännön ja soveltavat sitä ÄÄRIMMÄISEN onnistuneesti tyyliin "No hei jevgeni, olisitko jevgeni kiinnostunut tilaamaan meiltä tätä ja tätä, hei jevgeni, meiltä saisi nyt hyvällä hinnalla myös tätä, eikös jevgeni kuulostakin hyvältä diililtä!" x)

Karla Nieminen kirjoitti...

Kiitos Jevgeni hyvästä kommentistasi Jevgeni! :D

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...