11. helmikuuta 2012

Vieraskynä: Kuinka päästä ujoudesta eroon pelot kumoamalla

 
Tämän vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut elämäntaitoekspertti Jevgeni Särki, joka kirjoittaa Elä Paremmin - blogia (www.elaparemmin.fi)



Elämä ujona ei ole aina herkkua. Pelkkä ajatus kaikista niistä tilanteista, joissa ujouden takia jätti esimerkiksi tarttumasta johonkin elämänsä tilaisuuteen, jätti tutustumatta elämänsä kumppaniin tai ihan vain jätti jotain tärkeää sanomatta, tuntuu lannistavalta. Ujous jarruttaa elämäämme ja estää meitä nauttimasta siitä täysin rinnoin.


Vastakkaisen sukupuolen edustaja

Tiedän tämän, koska olen itsekin ollut aivan älyttömän ujo. En uskaltanut olla esillä sosiaalisissa tilanteissa (vaikka olisin kovasti halunnut), en uskaltanut tarttua erilaisiin kivoiltakin kuulostaviin tilaisuuksiin enkä uskaltanut edes lähestyä vastakkaisen sukupuolen edustajia! Tätä kesti vuosien ja vuosien ajan ja se tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä!

Näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt kuinka älyttömän turhaa kärsimykseni oli. Olisin milloin tahansa voinut päästä ujoudestani eroon (kuten voi ihan kuka tahansa muukin), jos olisin vain osannut etsiä siihen oikeat keinot.

 

Mistä ujous johtuu

Tarkastellaanpa ihan ensiksi sitä, mistä ujous oikein johtuu. Yleisesti uskotaan että ujous on synnynnäistä ja ihmiset joko vain ovat tai eivät ole ujoja. Onneksi tämä on pötypuhetta, jolla pyrimme selittelemään asiaa, jota emme täysin ymmärrä. “Olen ujo, koska olen syntynyt sellaiseksi”.

Todellisuudessa ujous on peräisin joukosta erilaisia pelkoja: pelosta tulla nolatuksi tai torjutuksi, pelosta epäonnistua, pelosta joutua huomion keskipisteeksi ja monesta muusta. Näiden pelkojen syyt ovat yleensä sen verran yksilöllisiä, ettei niihin kannata mennä tässä, mutta on yksi asia, joka näitä kaikkia pelkoja yhdistää:

Ne ovat kaikki perusteettomia!

Toki nämä pelot tuntuvat – ja siltä osin ovatkin – aivan todellisia. Yksikään niistä ei kuitenkaan perustu todelliseen vaaraan. Vaikkapa nolatuksi tuleminen ei oikeasti ole vaarallista. Huomion keskipisteeksi joutuminen ei ole vaarallista. Edes torjutuksi tuleminen ei ole todellisuudessa vaarallista!

Mielemme on kuitenkin alitajuisesti oppinut ajattelemaan toisin. Ovat pelot perusteltuja tai ei, niihin uskova mielemme laukaisee tietynlaiseen tilanteeseen joutuessaan pelkoreaktion, vaikkei todellista vaaraa olisikaan. Koska toiminta on osin alitajuista, emme kykene vaikuttamaan tähän. Ainoa keino päästä näistä perusteettomista peloista eroon on vakuuttaa myös alitajuntamme siitä, ettei todellista vaaraa ole ja että pelkääminen on todellisuudessa täysin turhaa. Heti kun tässä onnistuu, ujouttamme ylläpitävät pelot katoavat eikä ujoudellemme löydy enää minkäänlaista perustetta.

Havainnollistetaan tätä. En itse ujoimpina aikoinani esimerkiksi uskaltanut olla äänessä tai mitenkään muutenkaan esillä silloin, kun ympärilläni oli paljon ihmisiä. Tämä johtui siitä, että pelkäsin jotenkin mokaavani, nolaavani itseni ja joutuvani naurunalaiseksi. Näitä taas pelkäsin siksi, että ajattelin, ettei kukaan halua kaveerata nolon ja naurettavan, mokailevan tyypin kanssa ja että nolona ja naurettavana tyyppinä jää väistämättä yksin. Vielä pahempaa, noloille ja naurettaville nauretaan ja nälvitään vielä pitkänkin ajan kuluttua.

No onko tämä totta? Jokainen ymmärtänee, ettei todellakaan ole.



Ensinnäkin kerran, tai edes monta kertaa mokaaminen - vaikka voikin tapahtumahetkellä olla hiukan noloa – ei johda siihen, että kukaan alkaisi minua karttaa. Päinvastoin ihmiset pitävät tyypeistä, jotka uskaltavat välillä epäonnistua. Ja niin, useimmista epäonnistuminen ei edes ole noloa vaan ihan luonnollista. Kaikki epäonnistuvat. Valtaosa epäonnistumisen synnyttämästä irvailustakin on sellaista hyväntahtoista naureskelua.

Toiseksi, porukassa ei yksinkertaisesti kykene sanomaan mitään niin noloa ja naurettavaa (mikäli tietysti pitää järjen mukana, eikä esimerkiksi loukkaa ketään), ettei sitä voisi heti korjata. 

Kolmanneksi, se, että sanon jotain noloksi tulkittavaa, ei todellakaan johda siihen, että minulle naurettaisiin ja nälvittäisiin vielä pitkänkin ajan kuluttua.

Neljänneksi, voi olla että kyseessä olevasta porukasta löytyisi muitakin jotka haluaisivat sanoa täysin saman kuin minä, mutta eivät uskalla. Tällaiset henkilöt päinvastoin todennäköisesti katsovat ihailevasti jos avaan suuni.

 

Kun oikeasti, alitajuntaani myöten ymmärrän asian olevan näin, minulle ei yksinkertaisesti jää mitään syytä pelätä suuni aukaisemista porukassa. Heti kun niin looginen mieleni kuin alitajuntani uskovat tähän, pelko ja sen myötä ujous katoavat.

 

Entäs se pelkojensa kohtaaminen?

“Mutta peloistaanhan päästään kohtaamalla ne, eikä suinkaan vain järkeilemällä”, saatat ajatella. Ja kyllä, pelkojensakin kohtaaminen toimii, mutta on huomattavasti vaikeampi ja tehottomampi tapa. Joo, toki on tavallaan rohkeampaa hoitaa ujoutensa kohtaamalla ne pelkonsa, mutta monille tämä osoittautuu yksinkertaisesti liian vaikeaksi. Lisäksi nämä molemmat metodit, niin pelkojensa kohtaaminen kuin ne perusteettomiksi ymmärtäminenkin perustuvat täysin samaan asiaan.

No mihin se pelkojen kohtaaminen perustuu? No siihen, että itsensä pelottavaan tilanteeseen saatettuaan ja pelkonsa kohdattuaan tajuaa, että hei, eihän tää ollut ollenkaan niin paha juttu kuin mitä pelkäsin, näyttää siltä, ettei mun pelolle ollutkaan oikein perusteita, ihan turhaan mä tätä pelkäsin! Yllä mainitsemassani metodissa tämän tajuamiseen vain tullaan ilman, että niitä pelkoja tarvitsee edes kohdata.

(Tähän muuten perustuu myös se myytti siitä, että ujous katoaisi itsestään iän myötä. No, eihän se itsestään yhtään mihinkään katoa. Elämä vaan heittää väistämättä eteemme tilanteita, joissa meidän on pakko poistua sieltä mukavuusalueeltamme ja kohdata pelkomme. Tällöin vähän kerrallaan tajuamme niiden olleen turhia ja olemme sen seurauksena taas astetta vähemmän ujoja.)


Miten tämä toimii käytännössä

Tsemppiä! Maailma puun toisella
puolella ei ole vaarallinen
Se on helppoa sanoa että “ymmärrä mistä pelkosi johtuvat, käsitä ne perusteettomiksi ja ne katoavat”. Mutta entäpäs kun olet täysin selvillä siitä, että pelko on perusteeton, mutta pelottaa silti niin saamaristi?

Mikäli tilanne on se, että looginen mielesi ymmärtää pelkosi turhiksi, mutta sinua pelottaa silti, on kyse siitä, ettei alitajuntasi ole ehtinyt leikkiin mukaan. Se uskoo yhä, kuten on elämäsi aikana oppinut uskomaan, että nämä pelkäämäsi tilanteet ovat yhä edelleen oikeasti vaarallisia. Ainoa keino, mikä meillä tässä tilanteessa on, on opettaa alitajunnallemme se, miten asiat oikeasti ovat.

Mutta miten tämä tehdään? Onhan yleisesti tiedossa, ettemme voi suoraan puhua alitajunnallemme.

Keinoja on itse asiassa useita ja ne vaihtelevat oikeasti toimivista vähintäänkin epämääräisiin. Itse olen pärjännyt yhdellä, hyvin simppelillä keinolla, joka on tähän mennessä toiminut tilanteessa kuin tilanteessa ja olen varma, että se toimii myös sinun tapauksessasi.

Tämä keinoni on perinteinen, toistuva suggestio. Alitajuntammehan uskoo todeksi ne asiat, jotka se joutuu toistuvasti toteamaan paikkaansa pitäviksi. Helpoin keino tehdä tämä, on toistella ja perustella sille sitä, mitä haluat sen uskovan. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että sinun pitäisi kulkea päivät pitkät toistellen “pelkoni on turhaa, koska tilanne ei oikeasti ole vaarallinen”. Ehkä sekin toimisi, mutta tuntuisi hölmöltä.

Ei, sinun yksinkertaisesti tarvitsee aina ujoutta laukaisevan tilanteen sattuessa muistella tuota aiemmin kuvailemaani asiaa: sitä, että ujoutesi johtuu vain pelosta X ja tuo pelko on täysin perusteeton. Kun toistuvasti perustelet itsellesi miksi tuo pelko on perusteeton, alkaa alitajuntasi pikkuhiljaa uskomaan siihen ja pääset kyseessä olevasta pelosta eroon. Joo, tämä ei ole mikään kaikkimullehetinyt-tekniikka. Hyvin todennäköisesti tähän menee jonkin verran aikaa. Se, paljonko aikaa oikeasti menee, on täysin riippuvaista ihmisestä ja erityisesti siitä, kuinka usein joudut näihin ujoutta laukaiseviin tilanteisiin ja kuinka usein perustelet asiaa itsellesi.



Aikaa saattaa mennä kuukausi jos toinenkin (joillekin tämä oikeasti valkenee parissa päivässä, joskaan sen varaan ei kannata laskea). Ottaen huomioon, kuinka helppo ja vaivaton itse tekniikka on ja kuinka hyödyt sillä saavuttamistasi tuloksista koko loppuelämäsi ajan, pidän harjoittelukuukausia ihan hyvänä investointina. 



Hauskaa selittelyä! ;-)


Jevgeni Särki, elaparemmin.fi



P.S. Jäänmurtajat vieraspostaus hyvien  illalliskutsujen järjestämisestä löytyy Tarkkamarkka-blogista:

Hyviin illalliskutsuihin ei tarvitse suurta sijoitusta



Jäänmurtajat Oy:stä ja ihmissuhdetaitokursseista voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...