Kehity sellaiseksi kuin haluat: lokakuuta 2013

14. lokakuuta 2013

Case: Verkostoituminen soluttautumalla


Kysymys:

Kiitos vielä kurssista. Oli hauska viikonloppu, ja siinä tuli paljon kiinnostavaa ja hyödyllistä asiaa. Minulle tuli vielä mieleen keskustelun aloittamisesta yksi lisäkysymys: Kurssilla tuli hyvin esille keskustelunavauksia ja puheenaiheita, mutta jäin vielä miettimään, että kenen kanssa voi ylipäätänsä alkaa juttelemaan. 

Pian meillä olisi yksi ammattiliiton tilaisuus, jossa ajattelin käydä, ja minulla on tavallisesti ollut haastavaa olla yksin liikkeellä tuollaisissa tilaisuuksissa. Tavallisesti näkee, että väki keskustelee innoissaan ryhmissä toistensa kanssa, ja minun on usein vaikea löytää siinä tilanteessa juttuseuraa, jos paikalla ei näy tuttuja naamoja. Tuntuu tylyltä tulla vaan vieraan ryhmän keskelle ja keskeyttää toiset: "Moi, näen, että teillä on kiinnostava keskustelu menossa, mutta unohtakaa se ja jutelkaa mun kanssa." Toisten viereen hiipiminen ja siinä keskustelun seuraaminen hiljaa tuntuu vielä oudommalta, joten yleensä vaan häivyn paikalta nopeasti sen virallisen osuuden jälkeen. 

Tuollaiset tilaisuudet ovat kuitenkin varmaan aika hyviä tutustumiseen, joten olisiko sinulla vielä tähän vinkkejä tai hyviä selviytymiskeinoja?


Keltapaitainen mies hioo keskustelunaloitustaan. Kuva: worldwaterweek


Vastaus:

Kiitos hyvästä kysymyksestä ja kommenteista. Tuo kuvailemasi tilaisuus on juurikin sellainen, jossa kannattaa aloittaa virallisen ohjelman jälkeen paljon keskusteluja. Hyvä hyvä! Tuollaisten tapahtumien suurin anti on usein ohjelman jälkeen käydyt keskustelut ja saadut kontaktit, eikä suinkaan tieto siitä asiasta mikä ikinä onkaan ollut tilaisuuden aiheena. Ennen kun joku valittaa siitä, että on julmaa puhua kontakteista ja ihmisistä jonkun tilaisuuden antina, niin muistutan, että kyse on yhteistyön tekemisestä eikä mistään manipuloinnista tai riistosta.

Kontaktit eivät välttämättä synny heti, ja ei kannata ottaa liikaa paineita niiden synnyttämisestä nopeasti. Kun aktiivisesti keskustelee kaikkialla vastaavissa tilaisuuksissa, niin samoja tyyppejä tapaa pari kertaa jossain, muistaa laittaa follow upit (klikkaa aiempaan postaukseen) ja sitten ollaankin jo "parempia tuttuja". Kun juttelee ihmisille, kannattaa ajatella, että oletettavasti hekin ovat tulleet tilaisuuteen juuri tutustuakseen muihin ja haluavat siis puhua kanssasi. Moni saattaa aluksi näyttää ylimieliseltä, tylsistyneeltä ym., mutta usein se on vain alkujännitystä.

Annan sinulle ainakin seuraavat 3 ohjetta:
  1. Jutustele jo ennen tilaisuutta ja sen ohjelman aikana
  2. Näytä ohjelman aikana kivalta ja aktiiviselta tyypiltä
  3. Tilaisuuden jälkeen liity porukkaan tai liittoudu yksin seisovan kanssa


Keltapaitainen mies on iloinen. Kuva: worldwaterweek


Voit helpottaa tilannetta aloittamalla keskusteluja jo juuri ennen tapahtumaa ja ohjelman tauoilla. Heitä pikkujuttuja kaikenlaisille ihmisille, esim. alkamisajan kysymistä, joku kysymys sisällöstä tms. harmittomia pikkujuttuja. Voit katsoa vinkkejä tästä aiemmasta postauksesta keskustelun aloituksista. Tuollaiset pikkujutut luovat jo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja helpottavat keskustelun jatkamista ja juttuseuran löytämistä ohjelman jälkeen. 

Yritä tilaisuuden ohjelman ajan hieman hymyillä ja antaa aktiivista vaikutelmaa, niin ihmiset pitävät sinua tyyppinä, jolle olisi kiva mennä juttelemaan. Mene istumaan jonkun viereen, älä vähintään kolmen paikan päähän muista, kuten monella on tapana. Tapahtuman jälkeen kannattaa puhua vieruskavereille, liittyä johonkin avoimeen ryhmään tai mennä juttelemaan jollekin yksin seisovalle. 


Näihin kahteen viimeisimpänä mainittuun tarkempia vinkkejä: 

Avoimeen ryhmään liittyminen: Kannattaa valita ystävällisen näköinen ja "avoimesti seisova ryhmä" (= heidän piirissään on tilaa mennä mukaan). He oletettavasti pitävät siitä, että joku liittyy mukaan. Hyvä vaihtoehto saattaa olla myös hiljainen ryhmä, niin voit tuoda keskusteluun eloa. Tilanteesta riippuen kannattaa ensin joko hieman kuunnella keskustelua (hymyillen) tai sitten heti esittäytyä henkilöille. Jos henkilöt jatkavat keskustelua, kun kävelet viereen, niin anna heidän jatkaa ja heitä johonkin kohtaan sopiva kommentti/kysymys. Jos he taas katsovat sinua ja keskeyttävät keskustelunsa, kun liityt porukkaan, niin kättele kaikki läpi ja kysy sitten vaikka joku kysymys tilaisuuden sisällöstä (hymyillen). 

Yksinäiselle henkilölle puhuminen: Kannattaa muistaa, että kaikki tilaisuuden jälkeen jäävät ovat yleensä siellä koska he haluavat puhua muille. Älä siis välitä, vaikka joku näyttää myrtsiltä/lukee jotain/näppäilee puhelintaan. Valitse joku seinäruusu ja hiivi reippaasti juttusille. Hymyile, ole kiinnostunut ja aloita rohkeasti keskustelu. Voit kysyä esimerkiksi mitä hän piti ohjelmasta, mitä mieltä hän on alan uusimmista tuulista, mitä hänen yrityksensä tekee, onko hän ollut aiemmin saman järjestäjän tilaisuuksissa tai millainen viikko oli. Oletettavasti joku liittyy kohta iloisesti keskustelevaan seuraanne ja tutustut sitten muihinkin. 


Etsi keltapaitainen mies, tuo lappuseminaariryhmän salaperäinen sankari.
Kuva: worldwaterweek


Lopuksi on hyvä kysyä ihmisiltä onko heillä käyntikortteja, niin voit laittaa follow uppeja. Jos sinulla ei ole käyntikortteja, niin nyt äkkiä tilaamaan, esim. Vistaprint tai Print100 ovat hyviä (edullisia) paikkoja. 


Lisää vinkkejä tällaisiin tilanteisiin löytyy mm. seuraavista kirjoituksista: 

http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/03/7-verkostoitumisvinkkia-ilman-tata.html
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2013/08/case-back-2-school-or-work-or-any-group.html 
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2011/10/kolmas-pyora-4ever.html 
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/06/wou-han-on-paikalla-sisaantulo.html 
http://elaparemmin.fi/blogi/5-vinkkia-elamasi-parhaaseen-juhlailtaan/ 
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2012/09/party-like-its-autumn-2012.html


Hauskoja tilaisuuksia ja jälkipelejä! Jos ei kutsuja tällaisiin häppeninkeihin satele, niin liity muutamaan yhdistykseen lisää ja katso muita tapaamispaikkavinkkejä täältä.



P.S. Huomaa blogin uusi jännittävä kysymyslaatikko oikealla olevan sivupalkin alaosassa. Jos haluat lähettää kysymyksesi mielummin sähköpostilla, niin myös se onnistuu edelleen (karla@jaanmurtajat.fi).



Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

1. lokakuuta 2013

Haastattelu: Miten toimit ryhmässä Andy?


Tervetuloa lukemaan tämän blogin ensimmäistä haastattelua! Haastateltava Andy Hopi on valmentajayhteisö Coach CENTRE:n, Tekijäakatemian sekä Täysii-seminaarin perustaja.


Andy on toiminut valmentajana monissa erilaisissa tilanteissa urheilun ja liiketoiminnan puolella, ja on kone innostamaan ihmisiä mukaan projekteihinsa. Vaikka Andy on ihmisten kanssa taitava verkostoituja, niin kiinnostavasti hän toimii usein mielellään myös yksin. Haastattelun lopusta löydät tietoa ja tarjouksen Andyn uusimmasta kurssista.



 
Andy Hopi, pidätkö ryhmässä asioiden tekemisestä? Millaisissa tilanteissa ja milloin et? 

Ryhmässä on mukava keskustella, ideoida, jakaa kokemuksia ja oppia. Kuitenkin kun toimintaan tulee mukaan vastuun käsite, hoidan asiat mielelläni yksin. Jaettu vastuu kun ei ole kenenkään vastuu. Itselläni on usein myös selkeä näkemys siitä, miten asiat kannattaa hoitaa, ja itse täyden vastuun kantamalla saan tehdä asiat haluamallani tavallani.

Vanha sananlasku sanoo, että jos haluat edetä nopeasti, kulje yksin, mutta jos haluat edetä pitkälle, kulje porukassa. Itse haluan yleensä edetä niin nopeasti, ettei ryhmässä toimiminen aina vie tärkeänä kokemaani asiaa tarpeeksi vauhdikkaasti eteenpäin. Pystyn toki tällöinkin toimimaan ryhmässä, mutta tällaisina hetkinä kyseenalaistan sitä, kannattaako minun olla mukana kyseisessä ryhmässä, jossakin toisessa ryhmässä vai tehdä juttu kokonaan yksin. 


Kun sinulla on jokin idea suuremmalle joukolle, niin miten sitten lähdet esittämään sitä? 

Yleensä pyrin tekemään ideasta tarpeeksi valmiin pohjaesityksen. Jos esitän vain jonkin avoimen kysymyksen, on muiden vaikea tarttua siihen. Jos taas esitän liian valmiin idean, hyväksyvät monet sen kyseenalaistamatta. Tarpeeksi valmis, mutta sopivasti keskeneräinen pohjaesitys herättää yleensä eniten keskustelua, nostaen samalla esiin monia hyviä ideoita jatkojalostusta varten. Tällöin prosessi myös osallistaa muita, tarjoten heille mahdollisuuden vaikuttaa toteutettavaan versioon.


Oletko aina ryhmässä johtajatyyppi ja johtajan roolissa? 

En niinkään pidä johtamisesta, vaan johtajuudesta. Johtajuudessa ei ole johtajaa ja alaista, vaan johtaja ja johdettava. Ihmiset ovat samanarvoisia, mutta heillä on erilaiset roolit, joita molempia tarvitaan toimivassa johtajuudessa. Jos johtajuutta ei ilmene tarpeeksi, päädyn usein johtajan rooliin omasta halustani tai muiden pyynnöstä. 


Miten sitten luot hyvää fiilistä projektiporukassa?

Oma tapani olla on yleensä aika rauhallinen. Pyrin vain olemaan mahdollisimman hyvin läsnä hetkessä ja kuuntelemaan ihmisiä. Pyrin luomaan olosuhteet, joissa ihmiset voivat olla helpommin ja vapaammin. Yleensä kaikki tarpeellinen seuraa tästä automaattisesti.


Mistä muuten löydät kaikki kaverit, asiakkaat ja yhteistyökumppanit?

Olen kertonut omista ajatuksistani blogeissa, videoilla ja tapahtumissa. Näin samoista asioista kiinnostuneet ihmiset ovat osanneet ottaa yhteyttä. Asioista kirjoittaminen ja ääneen puhuminen on myös auttanut kehittämään projektejani sekä tiivistämään ne ytimekkäämmin. Näin olen pystynyt myös pohtimaan selkeämmin, ketkä voisivat olla kiinnostuneita yhteistyöstä sekä lähestymään heitä mahdollisimman valmiilla ja toteuttamiskelpoisilla ehdotuksilla. 




Mitkä ovat olleet sinulle suurimmat opit juhlien tai tapahtumien järjestämisessä?  

  1. Tavoita oikeat ihmiset. Koska ihmiset luovat tapahtumat, on tapahtumien laatu usein kiinni osallistujista. 
  2. Luo otolliset olosuhteet. Tapahtuman puitteiden on hyvä olla kunnossa. Niiden ei tarvitse ylittää odotuksia, mutta puutteita ei tulisi olla. 
  3. Huolehdi ihmisistä. Tarkkaile onko joku ilman seuraa ja mene juttelemaan hänelle tai tutustuta hänen johonkin toiseen henkilöön.


Kun menet uuteen porukkaan, niin miten vältät ulkopuoliseksi jäämisen? 

Oma tyylini on yleensä se, että etsin yhden henkilön, jonka kanssa omat kiinnostuksenkohteeni ovat linjassa. Jos yrittää tehdä vaikutuksen kaikkiin, ei välttämättä tee vaikutusta keneenkään. Kannattaa siis olla oma itsensä ja aloittaa luonteva keskustelu jonkun kanssa. Kun tulet juttuun yhdenkin ihmisen kanssa, et enää ole ulkopuolinen tässä uudessa porukassa. Tämän uuden tuttavuuden kautta sinun on taas luonteva tutustua muihin, jotka hän tuntee entuudestaan.


Onko jonkun tyyppisiä ihmisiä, keiden kanssa et halua toimia? Miten sanot sen heille?

Viime aikoina olen priorisoinut todella tarkkaan omaa ajankäyttöäni. Jos oma toimintani lähtee rönsyilemään, ei se tuota potentiaalista arvoaan. Jos en näe tärkeänä tavata jotain henkilöä, pyrin esittämään asiani niin, että hän ymmärtäisi näkökulmani. En kuitenkaan niinkään ajattele, kenen kanssa en halua toimia, vaan kenen kanssa haluan toimia: energisten, aikaansaavien ja positiivisten ihmisten kanssa. Valitessani kenen kanssa toimin, suljen automaattisesti muut henkilöt ulkopuolelle. 


Mitä vinkkejä annat muiden innostamiseen jollekin hänen omaan projektiinsa liittyen? 

Kun itse olet innostunut projektista, tarttuu se muihinkin. Anna muille vapautta ideoida, jolloin he ovat usein myös valmiita ottamaan vastuuta keksimästään ideasta. Anna heille tunnustusta ja kehu heidän panostaan. Kiitä heitä idean antamisesta itseisarvollisesti, vaikka juuri tuo kyseinen idea ei olisikaan toteuttamiskelpoinen tai uusi. Kun he huomaavat, että arvostat heidän ideointiaan, ovat he valmiita seuraavallakin kerralla kantamaan kortensa kekoon ideoinnissa. Ja tuo seuraava idea voikin olla juuri se kuningasidea! 

Suuri oivallukseni muista ihmisistä on: Eniten parasta ovat ihmiset! :)


Kiitos Andy!

Tämän blogin lukijana saat 50 euron alennuksen osallistuessasi Andyn tekemisen meininkiä elämääsi tuovalle Tekijäakatemia-verkkokurssille. Etu on voimassa 20.10.2013 klo 24:00 asti ja saat edun käyttämällä koodia JÄÄNMURTAJAT. Voit katsoa lukea lisää kurssista Tekijäakatemia-sivustolla.



P.S. Jäänmurtajat on näkynyt viime aikoina muissakin blogeissa:



Blog Centre: Miksi suosittelen blogin kirjoittamista

 
Alaks olee: Nauti anteliaisuudesta




Täysii-seminaari: Hyvä nöyryys tuo hyvinvointia

 




Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Ihmissuhdetaitokursseista voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...