Kehity sellaiseksi kuin haluat: kesäkuuta 2014

30. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


PUA eli pick up artist -materiaali opettaa naisten iskemistä. Tämä on neljäs osa havaitsemiani pelimiesten yleisiä väärinkäsityksiä käsittelevässä kirjoitussarjassa. Sarjasta on aiemmin ilmestynyt kolme osaa. Suosittelen lukemaan myös Yleiset kysymykset & palautteet vastauksineen.

Mielestäni sosiaalisia taitoja opettava PUA-kirjallisuus on hieno juttu. Siitä voivat sekä miehet että naiset oppia paljon esimerkiksi pariutumisesta, kaverien kanssa toimimisesta ja työelämässä verkostoitumisesta. Toivon, että näistä kirjoituksista on hyötyä niin asiaan enemmän perehtyneille kuin kaikille muillekin.
 

Pointti lukijoille, joiden ihmissuhteet sujuvat: Ihmissuhteista ja/tai seksistä voi joskus muodostua ihan järjettömät paineet ja paha olo, niin miehille kuin naisillekin (Lehtiartikkeli: Neitsyydestä kehittyi rap-artistille hiljalleen jättimäinen ongelma - "Olisin voinut olla seuraava kouluampuja"). Toisaalta noissa tilanteissa on hyvä ymmärtää, ettei kukaan aina onnistu, ja toisaalta oppia taidot oman tilanteensa muuttamiseen. 

Jos nämä asiat ovat sinulle helppoja, niin tiedosta, että kaikille ne eivät ole. Kommentit tyyliin "Miten joku jaksaa miettiä tommosta. Ottais vaan rennosti ja käyttäis kättään & päätänsä." eivät auta vaikeassa tilanteessa. Sitä paitsi, usein kaikilta löytyy se jokin kehityksen kohde omassa elämässä. Kenenkään ihmissuhdetaidot eivät voi olla liian hyvät. Muidenkin ihmisten haasteiden ymmärtäminen on erittäin hieno ja hyödyllinen asia.
 


Sitten pelimiesten väärinkäsitykset, osa finaali:  


Väärinkäsitys 7: Pitää voittaa, ja oma itsetunto nousee muita lyttäämällä

The boss. Kuva: svenjajan
Busineksessa on usein hyvä olla paras jollakin mittarilla: Paras yritys saa helpommin asiakkaita, paras yritys saa eniten rahaa (melko objektiivinen mittari) ja parasta yritystä muut businessmiehet ihailevat. Pelimiehet siirtävät tämän mallin helposti ihmissuhteisiin: Kumppanin tulee olla muihin verrattuna paras, sosiaalisen elämän ihailtavaa ja oman persoonan joillakin mittareilla mitattuina paras (hauskimmat vitsit, täydellisin kroppa). Busineksessa diili joko tulee tai ei ja yritykset tai ihmiset on helppoa laittaa jonoon vaikka tekemänsä rahan perusteella. Samaan tapaan saatetaan ajatella, että ihmissuhde joko onnistuu tai ei ja se on muihin verrattavissa.

Ihmissuhteissa ihmisillä on kuitenkin valtavasti erilaisia mieltymyksiä, jolloin ulkoiseen mielipiteeseen luottamisesta ei usein saa paljoa. Vaikka kuinka kaikki olisi muiden mielestä hienoa, niin ei se ole välttämättä sinusta kivaa. Ja oletettavasti jollain muulla on kuitenkin muiden mielestä ihan vähän paremmin. Onneksi sillä ei oikeasti ole väliä. Ihmissuhteesi eivät ole muiden ihmisten mitattavissa esim. rahassa, vaan sinun henkilökohtainen juttusi. Et ole luuseri tai voittaja. Ihmissuhteesi ovat omanlaisesi. 

Ei ole mitään objektiivista mittaria ihmissuhteiden arvottamiseen.

Tähän väärinkäsitykseen  liittyy olennaisesti oman itsetunnon nostaminen muita lyttäämällä: Jos ajatellaan, että ihmissuhteiden laatu riippuu muihin vertailusta, niin sitten oma ihmissuhteiden laatuni ja itsetuntoni varmana nousevat muita lyttäämällä, eiks niin? Näin yllättävän moni tuntuu ajattelevan, niin mies kuin nainenkin. Itsevarmuus tai seuran laatu ei ole sama kuin ilkeys.

Väärinkäsityksen perusteella myös kostetaan menneisyyden traumoja:

"Koska se pissis yläasteella sanoi minua rillipäänörtiksi, saan nyt nälviä ja alistaa naisia mieleni mukaan! Siitäs saatte, koska olen parempi! Ja voittaja!" tai "Koska se jalkapalloilija lukiossa vei kaikki naiset, niin nyt saan nälviä sellaisille baarissa ja kyykyttää muutenkin kaikin keinoin mielestäni elostelevia miehiä! Siitäs saatte pullistelijat, koska olen parempi kuin te!" 

Jopa omaa seurustelukumppania saatetaan härnätä sillä perusteella, että sen ajatellaan tekevän itsestä vähän parempi tyyppi. Tällainen ei yleensä ole millään lailla hyödyllistä toimintaa kenellekään osapuolelle. Se, että laitat toisen ihmisen noloon tai epämukavaan tilanteeseen, ei tee sinusta millään lailla hienompaa ihmistä, vaan päinvastoin. 

Ihmissuhteissa ei voi eikä tarvitse kilpailla muiden kanssa. Oma itsetuntosi ei nouse muita lyttäämällä, vaan esimerkiksi tottumalla torjuntoihin.

Jopa itsekkäiden mulkvistien kuningas, Mötley Crüe -basisti Nikki Sixx, on tajunnut tämän: "Sinun täytyy luopua siitä, mitä sinulla on, jotta saat pitää sen. Pitääkseni kiinni onnestani minun on annettava pois niin paljon kuin pystyn. Se toimii. Uskomatonta. Äijä, joka lähinnä kulutti, otti muilta ja yritti parhaansa mukaan piinata ihmisiä, käyttää tätä mantranaan. Uskomatonta."



Väärinkäsitys 8: Onnellinen, vahva ja hyvä tyyppi ei ole koskaan heikko

Usein pelimiesmateriaalissa kivasti korostetaan torjuntojen välttämättömyyttä ja totutellaan torjuntoihin, mikä on upea asia. Kuitenkin monet genren opetuslapset kehittelevat silti loputtomasti kuvioita, joissa kaikki vastuu aloitteellisuudesta laitetaan toiselle, jottei vain itse tulisi torjutuksi. 

Esimerkiksi sen sijaan, että ehdottaisi suudelmaa tai vain suutelisi toista, voidaan tokaista jotain tyyliin "Pidän muuten suutelemisesta" ja sitten joko vastataan toisen ehdotukseen suutelusta tai jos toinen ei ole halukas suutelemaan, niin voidaan yrittää seivata oma takapuoli nälväisemällä jotain tyyliin "No mut sua en kyllä ajatellu suudella." Suosittelen ottamaan tavoitteeksi onnellisuuden, ei tilanteen herruuden tai voittamattoman kuoren, koska sellaista et tule koskaan saavuttamaan. Eikä sellainen ole kivaa. Sitä saa mitä tilaa. Metsä vastaa kuten sinne huudetaan ja niin edelleen. Haavoittuvuus mahdollistaa upeita asioita.

Uskon, että kukaan ei ole täydellinen eikä ihminen ole onnellinen maailmansa erakkona yksinvaltiaana. Auttamisen ilo on suurimpia iloja, ja hyvissä ihmissuhteissa ollaan tasa-arvoisia, välillä heikkoja eikä koko ajan tilanteen herroja tai muiden yläpuolella. Ihmissuhteen tasa-arvoisuuden mukana tulee aina mahdollisuus tulla torjutuksi. Se on pelottavaa ja se kannattaa vain hyväksyä. Ihminen tarvitsee aina jonkin verran muiden hyväksyntää, eikä tästä heikkoudesta voi tai tule päästä.

Välinpitämättömyys esim. treffikutsun lopputuloksesta on jossain määrin tosi hyvä juttu, mutta toisaalta myös haavoittuvuuden välttelyä. On hyvä, ettei ihan kaikesta loukkaannu ja pystyy yrittämään uudelleen ja uudelleen epäonnistumisten jälkeen. Toisaalta kyllä jonkin verran saa jonkun itselle merkittävän jutun torjunta tuntua. Ota hitit vastaan kuin aito ja vahva ihminen eli tarpeeksi ärsyttävän paikan tullen vaan rehellisesti myönnä kuinka paljon harmittaa ja kuinka haavoittuvainen olet. Se on seksikästä, kuten monet ristiriidat ja vastakohdat ovat. Vahva ihminen uskaltaa ottaa riskejä ja olla myös heikko.

"Fake it till you make it" ei myöskään tarkoita sitä, että sinun pitäisi käyttäytyä kuin hallitseva idiootti - tha alpha dog of the world. Tavoitteesi tuskin on olla hallitseva idiootti. Jos tavoitteesi on esimerkiksi olla itsevarma, niin käyttäydy kuten itsevarma ihminen käyttäytyisi eli uskalla olla välillä myös heikko. Vahvimmalle ei ole ongelma joskus epäonnistua, harmistua ja myöntää se.



Hot 'n cold. Kuva: Frank Kovalchek



Väärinkäsitys 9: Tilannetaju on nössöille

Pelimies menee ja ehdottaa! Kenelle vain missä vain! Go for no! Jatka kunnes tulee seinä vastaan! 

Välillä edelliset ovat hyödyllisiä neuvoja, välillä taas karkottavat kaikki sosiaalisesti älykkäät ihmiset sukupuolesta riippumatta äärimmäisen kauas. Älä ole jyrä, ole sosiaalisesti taitava. Tilannetaju on ihanaa: läpät ovat käsittämättömän hyviä, tilanteen fiilis erinomainen ja seksikkäät tilanteet entistä seksikkäämpiä.

Tilannetajulla tarkoitan mm. toisen ajatuksien huomioon ottamista, ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä, kokemusta erilaisista tilanteista ja niissä hyvistä toimintatavoista, keskustelusta nauttimista ja tilanteeseen sopivaa huumorintajua.

Tilannetajuttomuutta usein ovat esim. monologi ilman toisen kuuntelua, epäkohteliaisuus (vaikka toista lyttäämällä), kärsimättömyys, tilanteeseen täysin sopimattomasti käyttäytyminen, keskustelussa ärsyyntyminen ja tilanteeseen sopimaton huumori. Rajoja & normeja saa ja jopa kannattaa rikkoa. Tällä tarkoitetaan yleensä jonkin verran tutusta tavasta poikkeamista, eikä täysin omissa sfääreissä tapahtuvaa sekoilua.

Jos tilannetajuton jyrämeininki jossakin jatkuu pitkään, niin lopulta porukassa jäljellä on vain kasa töksäytteleviä, toisia ihmisiä huomioimattomia jyriä. "Jee". Oman kannan lieventäminen, toisen juttuihin myönteisesti reagoiminen tai kärsivällisyys eivät aina ole nössöä myötäilyä tai sielutonta laamailua, vaan kohteliaisuutta ja ihanaa tilannetajua. Tarkkaile muiden tilannetajua, niin opit jo paljon.



"Sä näytät hikiseltä. Ja kivat rinnat!" Kuva: morguefile



Väärinkäsitys 10: Elämä kannattaa omistaa pelimiesmateriaalin opiskelulle

Vaikuttaako tällainen ihminen kiinnostavalta tai onnelliselta:

"Mitä sä harrastat?" "Naisten iskemistä opiskelen 4 tuntia päivässä."
"Missä sä oot töissä?" "Se on sellanen musta ihan tylsä toimistoduuni, kun keskityn tohon vapaa-aikaan eli naisten iskemisessä mestariksi tulemiseen."
"Kuka sun paras kaveri on?" "No Pekka ja Ville on mun wingmaneja ja niiden kanssa me aina pelataan päiväpeliä keskiviikkosin ja viikonloppusin sargataan baareissa."

"Kenen kanssa sä pelailet täällä facebookissa jalkapalloa?" "Aa no ne on Pekka ja Ville kun me yks päivä ajateltiin, että jalkapallokuvat ois kiinnostavia facebook-kuvia naisia ajatellen ja mentiin sitte ottamaan sellasia."
"Mitä oot lukenu viime aikoina?" "No luin just Art of Seduction, Models of Attraction ja Persuasion Psychology. Nyt tiedän mitä naiset ajattelee."
"Ketä sä ihailet?" "Toi yks Pate on ihan sairaan hyvä iskemään naisia, ja sitten se kuuluisa G. Uru on ihan ykkönen pelimiesopettajista."
"Mitä ostit viimeksi?" "Sellaset kynttilät, mitkä voi laittaa päälle, kun illalla tulee naisvieraita, ja sitten sellasen paidan missä on kuvioita, joita tytöt voi baarissa kommentoida." 
"Missä sä oot matkustellu?" "No viime talvena kävin tuolla PUA-seminaarissa Lontoossa ja ens keväänä ajattelin mennä Floridaan sellaseen pidempään Seduction Superstars -seminaariin."
"Mitä sun tulevaisuuden unelmat on?" "No haluisin olla tosi kuuluisa PUA-opettaja ja mulla onkin jo pari kaveria, ketä neuvon näissä jutuissa."

Vaikka tavoite elämässä olisikin olla paras pelimies ikinä, niin todella yksipuolisella elämällä siihen tuskin pääsee. Flirttailussa todella tärkeitä asioita kuten itsevarmuutta tai keskustelutaitoja harvoin oppii lukemalla vain pelimiesmateriaalia. Huolehdi myös ystävyyssuhteesi kuntoon. Tyyppi, jolla ei ole ystäviä, on ilman turvaverkkoa ihmissuhteissaan ja usein hänen ihmissuhdetaidoistaan puuttuu jokin flirttailussakin hyödyllinen pala.

Moni PUA-materiaalia lukenut on kehittynyt paljon, on erittäin miellyttävää seuraa ja löytänyt kaikenlaista mielenkiintoista sisältöä elämäänsä. Tämä on hieno juttu, ja toivottavasti moni löytää materiaalista apua oman elämänsä kehittämiseen onnellisempaan ja monipuoliseen suuntaan. Varo kuitenkin tätä ansaa elämän muuttumisesta pelkän pua-materiaalin kulutukseksi. Sillä harvoin pääsee tavoitteisiinsa. Pua-näkökulma on kuitenkin usein aika yksipuolinen, ja opittuja taitoja on kiva kokeilla monipuolisesti erilaisilla elämän osa-alueilla. 



Tähän sarjan loppuun sanaset sekä pua-materiaaliin jo enemmän tutustuneille kuin ummikoillekin. Ensin pua-suurkuluttajille:

Joskus pelimiesten kummallista toimintaa perustellaan seuraavasti: "En mä hei oikeesti ole tätä mieltä enkä mä yleensä valehtele. Teen vaan tällee, ku tää kato toimii ja oon oikeesti ihan toista mieltä ja tosi syvällinen ja muita kunnioittava ihminen. Tää on vaan tällasta peliä ja vitsiä." 

Seliseli. Pyri toimimaan kuten aidosti ajattelet ja kuten on myös omalta kannaltasi paras, vaikka se vaatisi vähän lisää itsetutkiskelua, harjoittelua ja aikaa. Ihan sama miten ajattelet, jos kuitenkin toimit ihan miten sattuu ja olet muiden seurassa inha douche bag. Poimi pua-materiaalista ne hyvät jutut, ja tee parempi sekä omasta että ympärilläsi olevien ihmisten elämästä. You're worth it.


Pua-ummikoille, joita pelimiesmateriaali rupesi kiinnostamaan:

Hyvänä introna materiaaliin voi toimia kirja The Game (Neil Strauss). Kirja on kuitenkin jo vähän vanha, ja monet sen jutut eivät ole enää sellaisia, mitä pua-yhteisöissä opetetaan. Lue siis myös uudempaa materiaalia & kritiikkiä:

http://theartofcharm.com/
http://www.doctornerdlove.com/ 
http://markmanson.net/books/models
http://www.gettheguy.co.uk/ (kohderyhmänä mielenkiintoisesti naiset)

http://therawness.com/reader-letters-1-part-4/ (piiiiitkä The Game -kritiikki)

Myös blogistani löytyy yli 50 kirjoitusta erilaisista ihmissuhdetaidoista:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/p/blog-page_25.html (kirjoitukset aiheittain)


Kiitos sinulle Hyvä Lukija. Kiitos pua. Kiitos ja anteeksi äidinkielen opettajani. Sarja keräsi kuukaudessa yli 10 000 sivulatausta ja herätti hyvää keskustelua.


Tsemppiä! Whether you say you can or can't, you are right!



Suuri kiitos kaikille sarjan hiomisessa auttaneille ja kommentoineille:

Olli, Mika, Hanna, Anne sekä
Jevgeni Särki (Elä paremmin.fi)
Valtsu (Valtsun terveysblogi)
Timo Naaro (www.kivaabaarissa.fi)



P.S. Jos sinulla on jokin pua-taitoja harjoitteleva porukka, joka haluaisi keskustella ihmissuhdetaidoista kanssani tai saada naisnäkökulmaa pua-oppeihin, niin ota yhteyttä. Ne ovat yleensä hauskoja ja opettavaisia keskusteluja. Rahallinen korvaus ei ole pääasia, kyllä me sopimus saahaa.



Sarjan osat:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet

 


"Could you take that off, again?" Kuva: andronicusmax


 


Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

25. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset



PUA eli pick up artist -materiaali opettaa naisten iskemistä. Tämä on kolmas osa havaitsemiani pelimiesten yleisiä väärinkäsityksiä käsittelevässä kirjoitussarjassa. Sarjasta on aiemmin ilmestynyt kaksi osaa. Suosittelen lukemaan myös Yleiset kysymykset & palautteet vastauksineen.

Mielestäni sosiaalisia taitoja opettava PUA-kirjallisuus on hieno juttu. Siitä voivat sekä miehet että naiset oppia paljon esimerkiksi pariutumisesta, kaverien kanssa toimimisesta ja työelämässä verkostoitumisesta. Toivon, että näistä kirjoituksista on hyötyä niin asiaan enemmän perehtyneille kuin kaikille muillekin.


Väärinkäsitykset 4-6, tadaa:
 

Väärinkäsitys 4: Naiset pitävät kiusaamisesta seksiä pihtaamalla

On hienoa, että pelimiehet ovat tajunneet naistenkin haluavan seksiä. Naiset eivät siis ole uhreja, jotka joutuvat silloin tällöin antamaan miehille. Usein pua-piireissä ajatellaan myös, että naisten on todella helppoa saada kelvollista seksiä. Kelvollisella tarkoitan nyt oikeasti ihan vaan kelvollista eli sellaista mistä nauttii edes jollain tasolla eikä koko homma ole vain tosi epämukavaa. Ehkäpä edellisistä johtuen, usealla pelimiehellä on sellainen harhaluulo, että naiset eivät silkkaa ilkeyttään jaa tätä seksiä kaikille.

Joidenkin pua-suurkuluttajien mukaan naisten ajatus- ja tavoitetila on siis jotakin tällaista: "Minun olisi helppo harrastaa paljon hyvää seksiä, mutta enpä teekään sitä! Hähää, siitä saatte miehet, voitin!" En ole tavannut tällä lailla ajattelevia naisia. Ei ihminen (tai nainen) loppujen lopuksi halua kiusata toisia, vaan saada hyviä asioita itselleen.

Väärinkäsityksen ytimessä on mm. Andey Randead:n nerokkaasti muotoilema ajatus eri sukupuolten erilaisista tärkeysjärjestyksistä. Tietenkin yksilöiden välillä on paljon eroja, mutta biologisista ja hormonaalisistakin syistä joistakin asioista miehet ja naiset ajattelevat keskimäärin eri tavoin.

Idea on lyhykäisyydessään seuraava: Sekä naiset että miehet haluavat turvallista läheisyyttä, romantiikkaa, hauskuutta ja hyvää seksiä. Nuo kaikki ovat siis about jokaisen prioriteettilistan kärjessä. Haaste tulee siinä, että usein naiset pyrkivät täyttämään edellistä listaa vasemmalta oikealle ja miehet oikealta vasemmalle. Monelle naiselle on todella vaikea ymmärtää, että miten jollekin miehelle se seksi voi olla romantiikkaa tärkeämpää, vaikka kyllähän se tärkeää on hänellekin, heti läheisen fiiliksen tai romantiikan jälkeen. Samaan tapaan moni mies on täysin ymmällään, miten joku nainen voi oikeasti haluta enemmän keskustelua käsikädessä kynttilän valossa, kun voisi ensin harrastaa sitä seksiä.

Naisten on usein haasteellista saada nautinnollista seksiä, kuten miestenkin. Näin siksi, että prioriteettilistojen saaminen kohdalleen molemmille osapuolille on vaikeaa kummallekin sukupuolelle. Yksilöllisiä eroja tietenkin on paljon, mutta tämän yleistyksen ymmärtäminen voi auttaa jotakuta ymmärtämään suhteitaan paremmin. Syyt tällaiseen toimintaan ovat mm. hormonaalisia eroja: testosteroni, estrogeeni, adrenaliini, oksitosiini, dopamiini, seratoniini ja vasopressiini jylläävät... 

Naisen ykkösprioriteetti siis ei usein ole vain se seksi, vaikka kyllä se seksi siellä prioriteettilistan kärjessä on. Samaan tapaan miehillä se seksi on usein naisia vahvemmin mukana menossa, vaikka kyllä romanttinen läheisyyskin on siellä prioriteettilistalla. Yleisemminkin elämässä suuri haaste on ymmärtää muiden ihmisten erilaiset prioriteettilistat. Jotkut ihmisen ihan oikeasti pitävät eri asioista kuin sinä ja arvottavat niitä eri tavalla. He eivät vain esitä tekevänsä näin, kuten jotkut muiden näkökulmalle sokeat tuntuvat ajattelevan. 

Yksi syy, joka johtaa siihen ajattelumalliin, että naisten on paljon helpompi saada tarpeensa täytetyksi, on naisten vähyys baareissa tai netin deittipalstoilla. Moni pelimies ajattelee, että naiset eivät notku noissa paikoissa, koska ovat saaneet tarpeensa ihmissuhteissa täytetyksi. Totuus on usein aivan toinen: Moni nainen kokee, ettei merkityksellistä seuraa voi löytää baarista tai netistä (Vinkki naisille: Tämä ei tosiasiassa ole mikään absoluuttinen totuus, sillä kotona yksin istumalla ei ainakaan ketään löydä). Lisäksi naisten kaverien suuri määrä voi kompensoida ainakin lyhyellä aikavälillä romanttisen/seksuaalisen seuran puutteen.

Suomessa on noin puolet naisia ja puolet miehiä, joten kyllä niitä yksinäisiä naisiakin löytyy. Harmittavan usein naiset eivät vain uskalla tehdä epätyydyttävälle parisuhdetilanteelleen mitään, vaan jäävät päivästä toiseen kotiin nyhjöttämään tai tapaavat vain naispuoleisia kavereitaan. Sääli.



Picking up chicks, by chicks. Kuva: MaximMichael



Väärinkäsitys 5: Iskemisessä kannattaa hyödyntää toisen huonoa itsetuntoa

(Tällaista toimintaa kutsutaan negaamiseksi. Se on pua-piireissä jo vähän menneen talven lumia, mutta koska siitä kuulee silti paljon puhetta ja se on The Game -kirjan keskeinen konsepti, niin kerron siitäkin.)

Tässä huonossa vinkissä huonointa on se, että se toimii. Aika rajukin haukkuminen flirttailun lomassa saattaa löytää avaimen vastapuolen itsetuntovajeeseen ja yllättäen kohteesi onkin sitten kovin kiinnostunut sinusta. Negauksessa on tapana yhdistää haukku ja kohteliaisuus. Esimerkkejä negausrepliikeistä: "Et ilmeisesti tiedä viineistä mitään, mutta se on kiva juttu. Olen saanut tarpeekseni pätijöistä." tai "Toi puvuntakki ei kyllä istu, mutta se on tosi söpöä." tai "Hyvännäköiset noi sun hiusjatkeet. Ne sopii sulle tosi hyvin."

Tämä siis toimii, mutta ei kuitenkaan kannata. Vaikka toinen hymyilisi, lähtisi mukaan ym., niin hän ei oletettavasti kuitenkaan ole aidosti iloinen, kiinnostunut sinusta tai kiinnostunut siitä kuinka mukavaa seurassasi on olla. Hän yrittää vain miellyttää sinua, koska herätit hänessä riittämättömyyden ja huonouden tunteen. Traumatisoit häntä koko ajan lisää "hauskalla vitsailullasi", ja tuskin yhteinen aikanne on maksimaalisen upeaa. Usein tämä vaikuttaa niin vuosien kuin tuntienkin suhteissa.



"Kivat ripset, typy. Ei oo varmaan aidot?"
Kuva: morguefile



Yleensä aika nopeasti, kun on saanut pari valloitusta valloitettua, huomaa, että hei, eipä se ihmisten iskeminen keinolla millä hyvänsä olekaan niin kivaa. Ei se käsipuoleen jollain keinolla huijattu kaverien mielestä hyvännäköinen kumppani usein saa sitä omaa oloa yhtään paremmaksi. Ehkä haluaisitkin lyhyemmän tai pidemmän suhteen, jossa osapuolet ovat toisilleen mukavia ja haluavat toisilleen hyviä asioita? Ehkä haluaisit ihmisen, joka haluaa sinut? Älä myöskään itse alennu kuuntelemaan naljailua, on sen syy sitten testaus, iskeminen tai naljailijan oma epävarmuus. 
 
Hyvä huomio Jevgeniltä: Negaamalla vetää puoleensa säännönmukaisesti erityisesti narsistinaisia ja/tai läheisriippuvaisia. Siis sitä porukkaa, jota varsinkaan vähän epävarmempi ihminen ei todellakaan elämäänsä tarvitse. Kun on itsestään ja ihmisten kanssa toimeentulemisesta epävarma, kannattaa toimia ja ottaa mallia kivojen tyyppien porukoissa.


Syy naljailuun voi myös olla liian helppona olemisen pelko. Totta, että push-pull-meininki ja maltillinen tutustuminen ovat usein tärkeitä flirttailussa. Kaikesta ette ole samaa mieltä eikä tarvitsekaan olla. Paljon yleisempi ongelma kuin liiallinen helppous on kuitenkin aivan järjetön vaikeus. Omaa kiinnostusta ei uskalleta tuoda esille, eikä toisen lähettämiin kiinnostuksen merkkeihin uskalleta vastata. Yllättäen mitään ei sitten tapahdu. Tutustumisvaiheessa pieni askel taaksepäin silloin tällöin osoittaa arvostusta itseäsi kohtaan, mutta muista kuitenkin heitellä kehiin enemmän kiinnostuksen näyttämistä kuin vaikeilua.


Väärinkäsitys 6: Hyvännäköiset ovat suosittuja ja ilkeitä

Välillä PUA-oppaassa tai pelimiehen mielessä on lähtökohtana, että kaikki hyvännäköiset ovat ilkeitä ja hankalia. Näin siksi, että he oletettavasti saavat koko ajan seuraa ja ovat kyllästyneitä siihen. Tämän takia jokaisessa kohtaamisessa hyvännäköisen ihmisen kanssa pitää olla vähän vaikea, ihan vaan varmuuden vuoksi ja että erottuu mielistelijöiden joukosta. Tai ainakin on varauduttava pitkään väsytystaisteluun, koska oletetaan, että asiat eivät voi sujua helposti ja mukavasti, kun kyseessä on Hyvännäköinen Ihminen.

Se, että suurin osa ihmisistä, myös hyvännäköisistä sellaisista, on oikeastaan varsin kivoja, on jääny monilta pelimiehiltä jotenkin huomiotta. Samalla ei nähdä sitä, että usein naiset ovat pelimiehiä kohtaan torjuvia ja hankalia, koska pelimiehet osaavat olla välillä todella epämiellyttävää ja kummallista porukkaa (linkin kirjoitus on hauskaa fiktiota, mutta ei kovin kaukana joistakin tositilanteista). 

On muita mukavampia tapoja erottua joukosta kuin olla ilkeä tai muuten vaivaannuttava. Nälviminen tai yliäänekäs itsestään numeron tekeminen on helppo tapa erottua joukosta, mutta onko se paras? Haluatko valita sen helpon vai parhaan tavan? You choose.

Syy aloitteen tekijään kohdistuvaan nihkeyteen ja ylimielisyyteen on muuten todella usein niin miesten kuin naistenkin tapauksessa kohteen ujous tai epävarmuus. Moni kuumaakin kuumempi nainen tai mies saa ainakin Suomessa hyvin vähän huomiota, koska he eivät uskalla tehdä aloitteita eikä heille uskalleta tehdä aloitteita.

Kun sitten joltakin naiselta tulee pelimieskielellä "shit test" eli jokin ilkeä tai ylimielinen kommentti vastauksena keskustelun aloitukseen, niin hän saattaa hyvin usein heittää sen omaa epävarmuuttaan ("Miksi toi tulee jutteleen mulle? Haluaako se huijata mua tai pilkata mua? Apua, vieras jännä tilanne!"). Harvoin kyseessä on mikään miehelle osoitettu laskelmoitu luonnetesti ("Testäänpa mitä toi poika on miehiään, hähää."). Tai jos kyseessä on laskelmoidusti heitetty ilkeä kommentti, niin kysy itseltäsi kysymys: "Haluanko olla tämän ihmisen kanssa tekemisissä yhtään enempää? Olisiko meidän suhteemme/yömme hauska?" Ehkä haluat, ehkä et. You choose.

V-maisia eivät ole tavoittelun arvoiset ihmiset, vaan v-maiset ihmiset. IMHO, kivoilla on kivempaa. Etsi sellaisia, ja ole sellainen, niin he löytävät sinut. 

Tällainen periaate ja elämänohje on käytössä myös monella miehellä (joku kuitenkin kommentoi, että ei sovellu miehille, vaan miehen on oltava vähän jyrä). Moni tuntemani mies on aloittanut pua-touhun nössönä kynnysmattona ja kasvanut siitä ystävälliseksi ja itsevarmaksi huipputyypiksi. He vetävät puoleensa uskomattomia tyyppejä: miehiä, naisia, deittejä, hauskaa, businessmahdollisuuksia, kavereita... Se on mielestäni tavoittelemisen arvoista.



Siinä tämän kerran setit. Viimeisessä ja seuraavassa osassa aiheena mm. hyväksynnän tarve, tilannetaju ja ystävät. Ihania juttuja siis, paitsi tuo hyväksynnän tarve. :'(


Nauti loppuviikostasi! Nauti elämästäsi! Nauti itsestäsi!




Sarjan osat, jotka linkitän tähän ilmestymisen jälkeen:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet


 


Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

22. kesäkuuta 2014

Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet vastauksineen


Lisko puhuu asiaa, vaikkakin turhan kärttynä. Kuva: SpeedComics


Iso kiitos tämän pelimiessarjani lukemisesta, kommentoinnista ja jakamisesta. Edellä mainittua toimintaa saa ilman muuta jatkaa edelleen. Kesäkuusta näyttää tulevan blogini tähän mennessä luetuin kuukausi (yli 10 000 sivulatausta), jee!

Palautetta ja kysymyksiä on tullut runsaasti, joten päätin tehdä tällaisen FAQ-osan tähän väliin. Jaan ensin joitakin positiivisia palautteita ja sitten niitä "hieman" kärkkäämpiä, siltikin erittäin tervetulleita ja tärkeitä.

Jos et vielä ole lukenut sarjan esittelyä tai ensimmäisiä osia, niin lue ihmeessä.


Let's go:  

"Digaan sun kirjoituksista pua-aiheiden tiimoilta ja halusin näyttää tukeni tykkäämällä."

"Tosi osuvia pointteja, hyvä Karla!"

"Kiitos siitä, että tekstit eivät ole miesvihaista syyttelyä."

"Blogisi ja toimintasi on eräänlainen osoitus siitä, että tosiaan sillä ei ole sittenkään niin suurta väliä, kumpaa sukupuolta sosiaalisten taitojen ja ihmissuhteiden asialla oleva toimija on, vaikka joissakin yhteyksissä annetaan ymmärtää jostakin syystä toisin. Niin miehet kuin naisetkin voivat tosiasiassa omaksua paljon tietoa siitä, miten dynamiikka toimii molemminpuolisesti ja kummallakin sukupuolella voi olla annettavaa yhteisölle, en sitä epäile. "

Kritisoijalle: "Luitko oikeasti alusta loppuun tuon mitä tässä artikkelissa oli sanottavana? Vai herättikö se vain samanlaisia tunteita kuten mikä tahansa muukin naisten kirjoittama tekele, jossa arvioidaan miesten toimintaa naisia kohtaan sosiaalisissa tilanteissa? Voidaanko siis sanoa, ettei Karla olekaan perehtynyt ollenkaan kyseisiin asioihin ja hänen näkemyksensä artikkelissa kuvatuista väärinkäsityksistä on silkkaa puulaakitasoa?"
 
"Näen, kuinka jotkut ajatukset kirjoituksessa saattavat närkästyttää "meitä" pelimiehiä. Mutta siellä on myös osuvia ja hienoja pointteja seassa! :) Suosittelen lukemaan ajatuksella."

"Mielenkiintoista tietää, että tällaista pua-materiaalia on olemassa."


Näitä on ihana lukea. Suurkiitos kannustuksesta ja olkaa hyvä teksteistä!



Positiivinen palaute tuntuu tältä. So happiness. Amaze. Kuva: Tar0


Sitten näihin kärkkäämpiin ja silti ihaniin tovereihin: 


"Miksi pitäisi olla lipevä, ihmisjoukkoa pyörittävä pelimies/-nainen?"

Ei pidäkään olla. Pelimies-nimitys on monelle tuttu liittyen pua-materiaaliin, sillä tunnetuin teos aiheesta eli The Game (Neil Strauss) on suomennettu nimellä Pelimies. Tästä syystä myös käytän sitä nimitystä. Pua-materiaalin perimmäinen tarkoitus on opettaa sosiaalisia taitoja ja yleensäkin onnellista elämää. Jonkun tavoite on iso joukko tyttöystäviä tai yhden yön ystäviä, ja toisella taas yksi elämänkumppani. Suuri osa pua-guruista tuomitsee valehtelemisen ja epärehellisyyden tapauksessa kuin tapauksessa (eivät kaikki, myönnetään). 

Itse olen oppinut pua-materiaalista paljon hyödyllisiä asioita flirttailun lisäksi myös perheenjäsenten, kaverien sekä työtuttujen kanssa toimimiseen. Kannustan molemmille osapuolille mukavan yhteistyön tekemiseen, en muiden manipulointiin.


"Olen erimieltä! Pua-opit ovat hieno juttu, senkin miesvihaaja!"

Emme ehkä olekaan eri mieltä, sillä pua-opit ovat myös minusta suureksi osaksi hieno juttu. Olen molempien sukupuolten tasa-arvon kannattaja, ja mielestäni sekä naisten että miesten oikeuksissa on monissa erilaisissa asioissa parantamisen varaa. Samaan tapaan, kun yritän muistaa, että moni pua ajattelee keskenään hyvin erilailla, toivon sinun tiedostavan, että jokainen nainen ei myöskään ajattele samalla tavalla pua-materiaalista. Jos luet blogisarjani esittelyn, niin ehkä huomaat, että en ajattelekaan pua-materiaalista samaan tapaan, kun se joku nainen, joka on sitä vahvasti sinulle kritisoinut. 


"Nimettömänä mututuntumalla huutelua, ei kiinnosta."

En tee tätä nimettömänä, katso esim. blogin esittely ja esittelyni kotisivuilla

En väitä olevani paras henkilö kirjoittamaan aiheesta (kts. seuraava kohta), mutta mielestäni mututuntuma on vähän epätosi ilmaisu. Olen lukenut monipuolisesti materiaalia ihmissuhdetaidoista sekä suomeksi että englanniksi yli 10 vuotta ja testannut oppeja käytännössä. Olen suht tosissani tässä jutussa, perustanut 2011 osakeyhtiön kurssien pitämistä varten ja laittanut asiaan paljon rahaa & tunteja. 

Olen yrittänyt kirjoittaa tekstit niin, että ne antavat jotain sekä pua-juttuja lukeneille että skenestä täysin ummikoille. Yrityksestäni huolimatta jotkut asiat saattavat tuntua enemmän perehtyneestä pintaraapaisulta ja ummikosta vaikeasti ymmärrettäviltä. Pahoittelut. Kysymyksiä saa esittää.


"Millä perusteella olet paras pua-opettaja?"

En varmaan millään perusteella. En ensinäkään ole pua-opettaja, vaan pidän luentoja ja kursseja erilaisista ihmissuhdetaidoista, miehille ja naisille. Aiheina ovat mm. ensivaikutelma, itsevarmuus, keskustelun avaus, keskustalutaidot, tutustuminen paremmin, flirttailu, juhlat ja työelämässä verkostoituminen.

Toiseksi, en väitä olevani edes paras ihmissuhdetaito-ope. Mielestäni opettajia on hankalaa laittaa järjestykseen, koska monelta eri opettajalta voi oppia hyvin erilaisia asioita ja eri tyyppiset opettajat sopivat eri ihmisille ja eri elämäntilanteisiin. Väitän olevani ihan hyvä ihmissuhdetaito-opettaja, koska olen itse kehittynyt näissä taidoissa todella paljon ja sillä kokemuksella auttanut muita kehittymään vuodesta 2011 hyvällä palautteella


"Eivät kaikki pua-materiaalia lukeneet ajattele näin!"

Totta, yksilöllisiä eroja on paljon. Olen listannut sarjan 10 väärinkäsitystä sen perusteella, mitä olen keskustellut tapaamieni pua-materiaalin suurkuluttajan kanssa ja lukenut aiheen materiaalia kirjoista, blogeista ja foorumeilta. Erilaisia tyylisuuntia pua-materiaalissa on tosi paljon, joten yleistyksiä on hankala tehdä. Yritän ottaa huomioon yksilöllisetkin erot. 

Uskon, että ainakin joistakin näistä kohdista voi olla hyötyä monelle, joten halusin tehdä tämän blogisarjan. Kaikki pua-materiaalia lukeneet eivät näitä kaikkia tai mitään näistä väärinkäsityksistä omista.


"Et voi kirjoittaa pua-materiaalista, olet liian kaunis/ruma!"

Jaa. Jännää, että palautetta tulee molempiin suuntiin. Ulkonäköni on vuosien ja päivien varrella vaihdellut melko paljon, joten kokemusta löytyy jonkin verran spektrin eri päistä. On muuten jännää, kuinka näkymätön sitä onkaan monelle, jos look on harmaa, vaatteet vähän vanhat, kasvot meikkaamatta ja painoa hieman ylimääräistä. 

Tiedostan ehdottomasti, että ulkonäöllä on väliä. Todisteeksi löytyy jopa akateemista tutkimusta, niin työelämästä kuin treffailustakin. Ulkonäön vaikutuksesta puhun usein mm. ensivaikutelmaan liittyen. Ulkonäöllä on tosi paljon väliä, mutta ei sen merkitys ole 100 %, edes niissä lyhyemmissä suhteissa. Tätä mieltä on lisäkseni moni mies & nainen, joka on ainakin pari kertaa ollut erittäin läheisissä merkeissä toisen henkilön kanssa.


"Olen erimieltä! Naisten on helpompi saada seksiä kuin miesten!"

Olen kanssasi samaa mieltä. Naisten ei kuitenkaan mielestäni ole ihan niin helppoa saada seksiä tai suhdetta kuin pua-jutuissa usein annetaan ymmärtää. Katso esim. väärinkäsitykset nro 3 ja 4 sekä seuraava vastaus.



Kuvan henkilöllä ei ole pippeliä, ja hän julkaisee itsestään
melko noloja selfieitä. Kuuntele varauksella. Kuva: Alrak


"Nainen ei voi kirjoittaa pua-jutuista tai iskemisestä, koska hän ei tiedä, miltä pettymys ja torjunta ihmissuhteissa tuntuu.

Kumppanin kaipuu on naisille vieras asia. En oleta, että kauniimman sukupuolen ihmiset ymmärtäisivät lähestymispelosta tai yksinäisyyden ruokkimasta valkoisesta raivosta yhtään mitään."

Tämä voisi hyvin olla lisäys listaani harmittavan yleisistä harhaluuloista pua-yhteisöissä. Uskon, että miesten olo todella helpottuisi, kun he näkisivät hieman paremmin naisten näkökulman tässä asiassa. We all suffer.

Se, että nainen ei lähesty haluamaansa miestä, on hyvin harvoin tietoinen "come and get me, boy" -valinta, vaan usein järkyttävän lähestymispelon seuraus. Moni nainen on erittäin yksinäinen, mutta ei uskalla tai osaa tehdä asialle yhtään mitään. Tästä lisää esim. väärinkäsityksessä 4. Ihmissuhdetaitoasiat eivät todellakaan ole kaikille naisille intuitiivisesti helppoja, ja käytännön pua-vinkit ovat monelle erittäin tervetulleita.

Minun ihmissuhdetuskani ei välttämättä ole ollut yhtä tuskainen kuin sinun tuskasi on ollut, mutta ei minullakaan ole ollut superhelppoa. Listaanpa tähän "fail CV" -hengessä joitakin lowlighteja esimerkkinä naiseläimen elämästä:

  • Suurin osa tekemistäni aloitteista on päättynyt torjuntaan. Feels bad man. Kannustan kaikkia tekemään aloitteita, ja voittamaan lähestymispelkonsa.
  • Olen odottanut turhaan korviani myöten rakastuneena sovituilla treffeillä. It hurts.
  • Olen ollut tapailun jätetty osapuoli monta kertaa. Sitten sitä jotain tyyppiä on tuskailtu ja itketty tunnista pariin vuoteen.
  • Olen itkenyt monta vuotta itseni uneen, kun mikään ihmissuhteissa kaveri- tai treffipuolella ei tuntunut toimivan. Olin myös todella vihainen, suunnilleen kaikille.
  • Olen ollut moneen kaveriini rakastunut ilman vastakaikua
  • Olen ollut niin surkea keskustelija, että moni mielestäni ihan hyvin sujunut keskustelu päättyi suunnilleen siihen, että vastapuoli huutaa minulle: "Loukkasit mua todella paljon, et osaa yhtään keskustella ja en enää halua puhua sulle!" Minulla ei ollut mitään hajua, mitä tein väärin.
  • Minulle oli pitkään mahdotonta aloittaa keskustelua kenenkään vieraan kanssa esim. koulun käytävällä tai kaverin juhlissa
  • Monta kertaa ihastukseni ovat ihastuneet kavereihini
  • Olen tuntenut itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi ja nössöksi, kun kukaan ei tuntunut olevan minusta kiinnostunut enkä ollut koskaan seurustellut 
  • Minua on haukuttu, syrjitty ja loukattu ulkonäön vuoksi x1000


"Nainen ei voi kirjoittaa pua-jutuista, koska niillä ei ole mitään tekemistä naisten kanssa. En minäkään mene Cosmon keskustelupalstalle neuvomaan ketään tamponien käytössä."

Pelimiesjutuissa ei ole kyse vain siitä miten mies saa seksiä, vaan hyvästä elämästä. Tähän genreen on mielestäni paljon annettavaa monella tyypillä ja siitä voi myös moni hyötyä (mies ja nainen). Naisetkin haluavat kehittää ihmissuhdetaitojaan sekä elämänlaatuaan, ja voivat hyötyä paljon pua-skenen neuvoista. Kun kyse on miesten ja naisten pariutumisesta tai ihmisten onnellisesta elämästä, niin minun on hankalaa nähdä naiset täysin ulkopuolisena asiaan. Tästäkin jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseensä.

Jos kuitenkin ajatellaan, että naiset ovat pua-skenelle täysin ulkopuolisia: Usein joku hieman ulkopuolinen näkee asiassa erilaisia puolia, jotka voivat olla tosi hyödyllisiä. Esimerkiksi tästä syystä ollaan innostuttu työpaikoilla yhdistämään eri alojen ihmisiä tiimeihin tai pyytämään eri alojen ihmisiltä kommentteja toistensa haasteisiin.

Tamponin on muistaakseni keksinyt mies. ;D Kiitos!


"Nainen ei voi kirjoittaa pua-jutuista, koska naiset eivät kykene ymmärtämään tarvittavia konsepteja omasta näkökulmastaan johtuen.  Naiset eivät kestä totuutta, vaikka jotkut jutut kiistatta toimivat.

Esimerkiksi yhteiskunnan naisille asettama kiltin tytön roolin ymmärtäminen tai aikarajoitteen käyttö flirttailussa ovat sellaisia, jotka kyllä hyödyttävät naisten iskemisessä, mutta naiset eivät perusteluja käyttöön tai syitä toimimiseen näille ymmärrä."

On sukupuolten välisiä eroja, ja on myös paljon yhtäläisyyksiä.

Kuten sarjan esittelyssäkin sanoin: on upeaa, että pua-skenessä ollaan tajuttu, että naisia ei tarvitse huijata "antamaan" seksiä, vaan he todella haluavat sitä. 

Pelimiesfilosofiassa on selvitetty, ettei moni nainen uskalla/osaa näyttää seksuaalista haluaan, koska yhteiskunta pakottaa naisia kiltin tytön muottiin. Tämän tajuavat myös monet naiset. On ihan suht yleinen puheenaihe naisten kesken, että nainen voi kokea epämukavaksi olla seksikäs tai hänelle voi olla vaikeaa nauttia seksistä, johtuen ulkoisesta painostuksesta tällaista käytöstä vastaan. Naisilla on näistä yhteiskunnan odotuksista jopa omakohtaista kokemusta, josta moni pua voisi varmasti oppia. 

Olen tuota aikarajoitusta 21:llä kurssillani opettanut sekä miehille että naisille. Hyvin on uponnut molempiin sekä käyttötavat molempien osapuolien hyödyksi että perustelut miksi. Nämä pari juttua ainakin ovat siis sopineet myös naisille.


"Olen erimieltä!"

Hieno juttu, saat olla erimieltä ja voin hyvinkin oppia sinulta jotakin. Voimme keskustella hyvässä hengessä, vaikka olisimme monestakin asiasta erimieltä.

Sarjan tarkoitus ei ole syyttää ketään, vaan antaa vinkkejä ja herättää keskustelua. Yritän muokata seuraavia osia vielä lisää tähän suuntaan, mm. hyvien kommenttien avulla, kiitos niistä! Mielestäni monessa keskustelussa päästään parhaaseen tulokseen, kun etsitään niitä juttuja, mistä ollaan samaa mieltä, pyritään ymmärtämään toista ja ratkaisuja etsivällä fiiliksellä viedään asioita eteenpäin. Kaikki voittavat, kun ei pyritä vain lyttäämään muiden näkemyksiä. 

Yritän olla aina valmis uudistamaan ajatteluani. Ajattelen monesta jutusta eri tavalla kuin vaikka pari vuotta tai pari viikkoa sitten. 



Toivottavasti joku juttu tässäkin kirjoituksessa parantaa juuri Sinun elämääsi jollakin tavalla. Keskustelu jatkukoon!


Loppuun ihana quote Chief Pua -sivustolta:

"The ultimate purpose of seduction is to bring men and women together, but these hidden motivations based on fear and bitterness lead people in the opposite direction. Instead, be sure to stay motivated by your natural human desire to reach out and find the connection(s) that create and share a sense of wonder, beauty, and love."



Sarjan osat, jotka linkitän tähän niiden ilmestyttyä:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet




Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

19. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset






PUA eli pick up artist -materiaali opettaa naisten iskemistä. Tämä on toinen osa havaitsemiani pelimiesten yleisiä väärinkäsityksiä käsittelevässä kirjoitussarjassa. Sarjasta on aiemmin ilmestynyt esittelyosa. Suosittelen lukemaan myös Yleiset kysymykset & palautteet vastauksineen.

Mielestäni sosiaalisia taitoja opettava PUA-kirjallisuus on hieno juttu. Siitä voivat sekä miehet että naiset oppia paljon esimerkiksi pariutumisesta, kaverien kanssa toimimisesta ja työelämässä verkostoitumisesta. Toivon, että näistä kirjoituksista on hyötyä niin asiaan enemmän perehtyneille kuin kaikille muillekin.


And, without further ado, tässä näitä yleisiä PUA-sudenkuoppia:



Väärinkäsitys 1: Kaikille harjoitusta kaipaaville sopivat samat neuvot

Ihmiset, joilla on haasteita muihin tutustumisessa, voisi joskus jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: toiset jyräävät muut mielipiteillään ja toiminnallaan, eivätkä siksi saa luotua ihmissuhteita, ja toiset taas eivät arvosta itseään yhtään, jolloin muutkaan eivät arvosta heitä. Jyrät kaipaavat vinkkejä toisten huomioimiseen, ja arat taas itsensä arvostamisen näyttämiseen ja aloitteellisuuteen. Tätä jyrien opettamista toiset huomioivimmiksi pelimiesmateriaalissa on aika vähän, ikävä kyllä.

Mitä jyrälle usein tapahtuu: Koska ihmiset pitävät ainakin alitajuisesti itsestään, he etsivät usein itsestään muistuttavia asioita löytämästään materiaalista. Ihmiset toimivat elämässään miten toimivat, koska jollain lailla he pitävät siitä tai ovat ainakin tottuneet toimintatapoihinsa. Esimerkiksi terveyskoulutuksissa käy paljon todella tervettä ja asioista perillä olevaa porukkaa, jolle neuvoista ei ole enää juuri mitään hyötyä. He kuitenkin tykkäävät käydä terveyskoulutuksissa, koska he ovat niin kiinnostuneita terveydestä ja tietävät siitä niin paljon. Samaan tapaan ihmisjyrät kuuntelevat innolla niitä hyökkäävämpiä itsevarmuuden näyttämisen ja aloitteellisuuden lisäämisen vinkkejä, kun taas arat, muita jopa liikaakin arvostavat kaverit sitten kuuntelevat niitä muiden kuuntelemisen neuvoja.

Tuloksena on helposti entistä arempia arkoja ja entistä jyrempiä jyriä. Etsi siis erityisesti sitä materiaalia, minkä kanssa et ole intuitiivisesti samaa mieltä ja haasta vanhoja toimintatapojasi ja ajatteluasi rankastikin.



Väärinkäsitys 2: Naiset ovat naisia ja miehet ovat ihmisiä

Naisissa ja miehissä on eroja. Naisissa ja miehissä on kuitenkin myös valtavasti samaa, ja he ovat kaikki ihan oikeasti ihmisiä: herkkiä ja usein ystävällisiä sellaisia. PUA-materiaali tuppaa korostamaan naisten eroja miehiin älyttömyyksiin asti.
Naisten reaktioita eri tilanteisiin saatetaan mallintaa kummallisesti tai liikaa yksinkertaistaen, kun taas miehet nähdään ihmisinä, jotka kykenevät normaaliin ajatteluun. Tämä on kätevää kursseja myyville guruille: "Naiset ovat kuin avaruusolioita! Heille puhuakseen miehen on osattava nämä 10 uutta lähestymistapaa! Älä mene naisten ansoihin! Osta kurssi, niin pääset lähemmäksi näiden kummallisten taruolentojen ymmärtämistä! Opi toimivat naisten ohjelmointiohjeet!"

Naisille muka puhutaan aina täysin eri tavalla, eri fiiliksissä ja erilaisilla "kuvioilla" kuin miehille. Naisille saa joidenkin oppien mukaan myös sanoa vähän mitä sattuu, mitä ei tulisi mieleenkään sanoa miehelle. Ei kukaan nyt kaverilleen (eli toiselle miehelle, huom.) puhuisi todella alentavasti tai vain seksistä, mut hei naiset on vaan naisia, eiks je?

Naiset ja miehet ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Voit oppia paljon elämästä, naisista ja miehistä, sekä naisilta että miehiltä. Varo deittigurujen ansoja ja mainospuheita, joissa he antavat toisesta sukupuolesta mystisen, ilkeän ja mahdottoman vaikean kuvan.



PUA-materiaali ei ole mikään uusi juttu.
Kuva: jbcurio



Väärinkäsitys 3: Naisen on helppo saada seksiä. Jos hän ei saa helposti seksiä, hän on arvoton valas eikä nainen

Pelimiehillä riittää sympatiaa toisilleen: Rumilla miehillä on elämä vaikeaa, ja aina heikkoa miestä kiusataan. Miehen lihavuus on ymmärrettävä olosuhteiden tulos, ja kaveria tsempataan salille ja pihvisalaatin pariin. Toisten kannustaminen ja sympatia ovat hienoja asioita.

Naisille, joita ei klassisesti upeina pidetyillä ulkoisilla avuilla ole erityisemmin siunattu tai jotka ovat ylipainoisia, ei sen sijaan usein riitä pelimiessympatiaa. He ovat arvottomia (ei kannata jututtaa), heidän huono fyysinen kuntonsa on heidän oma syynsä ja heidän ei tietenkään ole helppo saada seksiä. He eivät ole naisia, vaan jotain epätoivoisia naurettavia valaita. Naisten elämä on monien pelimiestekstien mukaan olevinaan tosi helppoa: aina saa seuraa, huomiota ja seksiä eikä pakkeja juuri koskaan. Jännästi naisiksi kuitenkin lasketaan vain murto-osa toisen sukupuolen edustajista.

Tällaista saattaa olla pelimiesten puhe, mutta onneksi käytännössä kiinnostusta riittää usein monenlaisille naisille. Moni pelimies huomaa nopeasti, ettei partnerissa pelkkä klassisesti hyvä ulkonäkö juuri lämmitä. Kuitenkin foorumien puheessa ja kuvissa ei ole välillä mitään järkeä, ja ne saattavat luoda kummallisia ajatusmalleja niin miehille kuin naisillekin. 

Voi olla olevinaan ilmiselvää, ettei kukaan ole kiinnostunut tytöstä, joka ei näytä lehdestä revityltä, ja kaikkien ihannemimmi on perusmalli. Esim. upea ns. kympin nainen foorumeilla on playboy-malli (vain ulkonäöllä on merkitystä) ja sitten ihan ok kasin nainen on sellanen kiva naapurintyttö eli sama playboy-malli poolopaidassa ja silmälasit päässä. 

Miksi näitä todellisuudesta kaukana olevia puheita ovat sitten foorumit pullollaan? Katso sarjassa myöhemmin esiteltävä väärinkäsitys, noin nro 7, ihmissuhteissa voittamisesta ja muiden lyttäämisestä. Yritä nähdä, että molemmilla sukupuolilla on haasteensa, ja kummankaan sukupuolen seuran laatu tai ihmisarvo ei perustu vain ulkonäköön.



Kympin tyttö. Kuva: Darren Jeffers

Naapurintyttö, 7+ (ironiaa). Kuva: anna_logunova



That's all folks, for today that is. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ensi kerralla aiheena mm. seksi, mutta eivät huumeet ja väkivalta. Mahtavaa juhannusta, ja jatketaan pian! Make your midsummer magical!


Sarjan osat, jotka linkitän tähän ilmestymisen jälkeen:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet


 


Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

13. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre

 
Tässä postaussarjassa kerron muutamia naisten iskemistä opettavasta pick up artist -materiaalista oppimiani asioita, joiden uskon olevan hyödyksi sinulle. 

Näistä huomioista voi olla hyötyä niin genreen syvemmin tutustuneille kuin täysin ummikoillekin. On aina hyvä ymmärtää erilaisia ihmisiä. Monet PUA-neuvot myös sopivat molemmille sukupuolille ja moniin muihinkin tilanteisiin iskemisen lisäksi.

Nyt sarjan ensimmäisessä osassa puhun genren hyvistä puolista sekä annan vinkkejä muutamista suosituista sivustoista. Tästä pääset suoraan sarjan toiseen osaan, jossa kerron yleisimpiä PUA-väärinkäsityksiä.


Rakkaalla lapsella on monta lähdettä ja nimeä: 

The Game / Pelimies (Neil Strauss), Mystery Method, Real Social Dynamics (RSD Nation), Pelimiehen käsikirja, pokaaminen, sargaaminen, manosfääri, Helsinki Suomi Finland Sarging 4life Club (keksin tämän), pick up artist, PUA, pleieri blogi... Guruja ja erilaisia tyylisuuntia riittää, joten on melko vaikeaa edes puhua koko genrestä ja sen piirteistä yhteisesti. Yritän kuitenkin, vähän yksinkertaistaen ja kärjistäen. 

 
Ensinnäkin, tätä kirjallisuutta on siis olemassa todella paljon. Googlaamalla englanniksi löydät satoja, ellei tuhansia, opettajia. Tyypillisesti guru on löytänyt täydellisen menettelytavan, jolla saa onnellisuutta ja seksuaalista menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Jotkut opastavat seuraajiaan hallitseviksi alfauroksiksi, toiset taas hyviksi kumppaneiksi. Genren alkuaikoina muodissa oli kirjoittaa iskurepliikeistä ja erilaisista salaisista tekniikoista. Uudemmissa oppaissa pääpaino on itsetunnon kehittämisessä erilaisia ajatusmalleja sisäistämällä, rohkeasti aloitteita tekemällä ja monipuolisesti itseään kehittämällä.

Pokaajamateriaalissa on erittäin paljon hyvää. Olen itse oppinut siitä valtavasti, opetan sitä kursseillani ja kannustan ihmisiä lukemaan sitä. Monet vinkit ovat erittäin käytännöllisiä, toimivia ja hyödyksi niin naisten iskemisessä, miesten iskemisessä, kaverisuhteissa kuin busineksessakin. Erään asiaan paljon perehtyneen sanoin: "Monet tuntemani ihmiset ovat aika intohimoisia tämän materiaalin suhteen, sillä he kokevat, että se on pelastanut heidän elämänsä ja tuonut todella paljon merkitystä siihen." Wow. Such difference.

En ole mikään pitkien parisuhteiden profeetta, pitkien avioliittojen vastustaja tai yhden illan juttujen tuomitsija: jokainen päättäköön ihan itse haluaako elämässään olla 60 vuotta saman ihmisen kanssa naimisissa vai kenties useammassa jotenkin erilaisessa suhteessa. En ole mitenkään PUA-materiaalia vastaan, vaikka toki siitä löytyy kehityskohteita. Olen kaikkien tasa-arvon vannoutunut kannattaja. Ylioppilasaineeni kirjoitin miesten oikeuksien puolustamisesta.

Olen huomannut kymmeniä genren suurkuluttajia tavatessani, että heitä yhdistävät usein muutamat samat haasteet ihmissuhdetaidoissa. Näistä tulen kertomaan sarjan seuraavissa osissa. Uskon, että tällaisista huomioista voi olla hyötyä monelle naiselle ja miehelle, riippumatta siitä ovatko he tutustuneet tuohon materiaaliin vai eivät. 
 


Laita tämä baarissa taskuun, niin tytöt tulevat jututtamaan. Tai värjää
hiuksesi punaiseksi ja ammu toisen korvasi läpi naula. Kuva: horiavarlan



Olen aiemmin kirjoittanut PUA-aiheista ainakin seuraavat postaukset:

Kaikki tutustuminen on iskemistä
Kaikki tutustuminen on iskemistä 2
Nalle taskuun, mirri kaulaan ja menoksi


Tämän postaussarjan osat:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet 


Lyhyesti, pelimiesopeissa ovat usein mahtavia mm. seuraavat asiat:

  • Vinkit ovat käytäntöön sovellettavia ja testattu käytännössä
  • Tuetaan ja kannustetaan toisia kokeilemaan uutta ja oppimaan
  • Korostetaan aloitteellisuuden merkitystä onnistumisiin
  • Itsevarmuutta neuvotaan kehittämään, esim. torjuntoihin totuttelu
  • Kehotetaan harjoittelemaan yleisesti keskustelutaitoja
  • Otetaan huomioon tunteet ja subjetiiviset asiat eikä vain faktoja
  • Keskitytään myös muihin eikä vain omaan napaan ja fiilikseen
  • Naiset nähdään seksiä haluavina olentoina (nainen ei siis "anna")
  • Ihmissuhdetaitoja opetellaan, jolloin niistä voi nauttia, eivätkä elämä tai ihmissuhteiden kulku ole mitään pelottavaa tuuripeliä



"Wanna play?" Kuva: Walt Stoneburner


Mielestäni ihan hyvää kamaa liittyen tähän genreen löytyy jonkin verran esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:

http://theartofcharm.com/ 
http://www.doctornerdlove.com/  
http://markmanson.net/books/models 
http://www.gettheguy.co.uk/ (kohderyhmänä mielenkiintoisesti naiset)
  

Riippumatta sinun sukupuolestasi ja kohderyhmästäsi, kannattaa lukea kaikille sukupuolille tarkoitettua materiaalia. Monelle miehelle on järkytys, kuinka paljon naiset tekevät töitä miesten löytämiseksi ja millaisia neuvoja he tarvitsevat. Vastaavasti monelle naiselle on helpotus lukea, että ei se parisuhteen tai parin suhteen löytäminen ole miehillekään helppoa. Naisille on myös silmiä avaavaa lukea niistä asioista, jotka yleensä miehiä askarruttavat ja minkä kanssa he kaipaavat neuvoja ihmissuhteissaan. Ja toisinpäin.  

Olen monessa suhteessa aika äijä ja olen viettänyt runsaasti aikaa sekä mies- että naisvaltaisissa porukoissa, joka helpottaa näiden kahden ihmislaadun välistä tulkkaamista (Ratsastus & Teekkarius 4eva). 


Sarjan 3 seuraavaa osaa, ja samalla 10 pelimiesten ja pick-up-artist-materiaalin suurkuluttajien yleistä väärinkäsitystä ihmissuhteista, julkaistaan kokonaisuudessaan nyt kesäkuussa. Jatketaan siis pian... 

(Tästä pääset sarjan seuraavaan osaan, jossa käyn läpi yleisimpiä PUA-väärinkäsityksiä.)


Kiitos tekstiluonnoksien kommenteista seuraaville tovereille:

Olli, Mika, Hanna, Anne sekä
Jevgeni Särki (Elä paremmin.fi)
Valtsu (Valtsun terveysblogi)
Timo Naaro (www.kivaabaarissa.fi)


Erinomaista kesää - tuota jokavuotista flirtin aikakautta!


Sarjan osat, jotka linkitän tähän ilmestymisen jälkeen:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet 



Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...